Oskari Torpon elämäntarina

Pentti ja Onerva Torpo Tapani Torpon haastateltavana 3.7.1992.

Pentti oli Oskarin ja Hiljan nuorin lapsi. Lapset vanhimmasta alkaen olivat Reino, Kauko, Kosti, Olli, Anna ja Pentti.

Oskari eli minun isäni oli Torpon veljeksistä ehkä rauhallisin ja kauhean hyvänlainen. Hän oli siitä erikoinen isäntä, että hän hoiti iankaiken karjan, kaiken muun työn lisäksi. Aamulla aikaisin ja ehtoolla myöhään hän oli karjan kanssa. Äiti kävi vain lypsämässä, mitä taas isä ei tehnyt koskaan. Nykyäänhän miehet lypsävätkin, kun voidaan koneella vetää, mutta ei silloin vanhaan aikaan.

Oskari Torpo (s. 30.3.1878, k. 1.4.1950) kävi maanviljelyskoulun Osarassa. Hän oli hoitajana Pitkässäniemessä ennen kuin meni naimisiin 18.12.1909 Hilja Kristiina Vikman os. Vähä-Honkon kanssa. Sen jälkeen hän piti Keikyällä Urpon taloa Laurin kanssa puoliksi. Sitten Lauri osti Kennistä tilan ja isä Kuukkisista Penttilän talon ja myivät Urpon talon Felikselle ja Feliks alkoi jatkaa sitä tilaa.

Oskarin luonnetta kuvaa hyvin se, kun joku moitti häntä tupakanpoltosta Pitkässäniemessä, Oskari heitti tupakan pois ja polttaminen oli sitä mukaa selvä. Oskari halusi olla kiistojen ulkopuolella. Hän ei kuulunut suojeluskuntaan, eikä osallistunut sen toimintaan. Hän ei ollut mukana myöskään kapinassa. Kun veli Felix oli suojeluskunnan paikallispäällikkö, oli Oskari kuitenkin suojeluskunnan kannattajajäsen. Myös pienviljelysseuraan Oskarin piti liittyä, koska veli Lauri oli sen puheenjohtaja. Paljon Oskari ei kuitenkaan tämäntapaisiin toimintoihin osallistunut.

Jo ennen kuin isä tuli Penttisille, tilaa kutsuttiin Penttisiksi. Täällä oli monta isäntää, mutta Salosen Selmi oli tässä isomman aikaa ja teki tähän paljon peltoja. Isä osti tilan Kauvatsalaiselta Mikolan Jalmarilta 1910–1920-luvun vaihteessa. Vaikka Jalmari asui taloa kymmenen vuotta, niin sanottiin, ettei hän lyönyt yhtään naulaa mihinkään paikkaan – se oli vaan. Sinä aikana tilan rakennukset ränsisty aika tavalla ja Jalmari sai kototilansa Kauvatsalta, mihin hän muutti takaisin.

Penttisen rakennus oli silloin vuoraamaton ja isä teki 1920-luvun alkupuolella lisäystä rakennuksen vanhan rivin päähän, missä mummun eli Hiljan kammarikin oli. Rakennus oli pitkä soukka rivi niin kuin ennen vanhaan oli. Keskellä oli iso pirtti ja huoneita kahtaalle päin. Minä olen ainoa, joka tässä olen syntynyt. En tiedä, vaikka Pentti olenkin, sainko nimen Penttisten mukaan. Tammikuussa 1922 siirryttiin tähän taloon ja minä synnyin maaliskuussa. Oskarin ja Hiljan lapsista Olli kuoli traagisesti vain kahden vuoden ikäisenä 7.8.1921, ennen kuin Pentti syntyi 16.3.1922.

Oskarin ja Hiljan kirjoittama kirje Tuomas Torpolle

Tuomas setä!

En osannut aavistaa silloin, kun viime kerran täällä olit, että tällaisen asian kanssa tulisin Sinua ensi kerran tapaamaan, vaikka olikin jo silloin kotimme lähellä kuoleman kylmä viikate saalistaan vaanimassa.

Et osannut Sinäkään rakas setä aavistaa silloin, kun pieni herttainen Ollimme kysyi: ”Mitä sedän taskussa on?”, että kohta on kylmenevä se pieni pehmeä kätönen, joka ojentuu ottamaan sedän karamellia. Ainoastaan tiistaipäivä välissä, kun täältä lähdit ja jo keskiviikkona kello neljän aikaan Hän putosi kaivoon ja mitkään keinot Hänen herättämisekseen eivät auttaneet.

Nyt olemme Hänet saattaneet haudan hiljaiseen lepoon. Ja raskaaseen suruumme ovat osaa ottaneet suuret joukot. Sitä todisti se kansan paljous, joka pienen Ollimme valkoista kirstua seurasi ja Hänen maallista tomuaan haudan lepoon vihiittäessä vain harva silmä kyynelistä kuivana pysyi. Jos jaksais Ollin äiti rukka aina käsittää sen, että pikku Olli juoksi Äidin ja Isän edellä ijäiseen kotiin siellä Enkelkuoroon yhtyäkseen, että kerran voisi vastaan ottamaan tulla, kun äidin ja isän vuoro on mainen maja jättää.

Hartaana vuotaa tälläkin hetkellä surevan äidin katkerat kyyneleet. Ne ovat jo sutanneet tämän kirjeenkin, niin että tuskin tästä selvän saa.

Terveisin Hilja ja Oskari.

Oskari ja Hilja Torpo Penttisten kamarissa. Kuvaan on tullut myös näyte heidän kukkien kasvatustaidostaan.

Oskari oli pienikokoinen, Torpon veljeksistä ehkä pienin, lyhkäinen ja paksu. Hän oli rauhallinen oleskelija – oli ja teki työtänsä niin paljon kuin jaksoi. Siihen hän nukkui ja aamu tuli taas. Viideltä hän lähti joka aamu navettoon, oli pyhä tai arki. Pyhänä kerkisi kymmeneksi kirkkoon kävellen. Nyt ei keritä autollakaan. Ennen kuin lapset kasvoivat isommiksi, isä teki myös kauppareissut. Äiti ei käynyt kaupassa useinkaan. Hän ei ajanut pyörälläkään. Isä ajoi pyörälläkin, mutta tykkäsi mennä paremminkin kävellen. Oskari peri isältään, Kustaalta etukumaraisen kävelytyylin ja tyyli siirtyi edelleen Reinolle, Kostille, Pentille ja Annallekin.

Isä ei ollut nuorisoseurassa, vaikka pojat olivatkin innokkaasti näytelmissä mukana. Isä ei käynyt myöskään iltamissa. Kova kirkonmies isä oli. Kyllä se pyhänä askareensa sillä lailla touhusi, että kävellen lähti Keikyän kirkkoon – yleensä yksinänsä. Joka päivä isällä oli psalminsa, minkä hän luki.

Isä passasi vaimoansa. Hän oli kotona oleva. ”Meni askareista töihin ja töistä askareihin.” Isä oli nykyaikainen isä. Siihen aikaan eivät isät hoitaneet lapsiansa. Äidin ei koskaan tarvinnut nousta ylös lapsiaan katsomaan, kyllä iso katsoi ja muutti kapalot. Isän sanonta on jäänyt mieleeni: ”Mutta kuitenkin”.

Keikyän mylly ehkä 1920-luvulla. Osakri Torpo oli siinä osakkaana ja poika Penttikin omisti osakkeita.

Isä luki uskonnollisia kirjojansa, mutta hänen kirjallinen puoli oli aika pientä. Äiti sen sijaan kirjoitti kirjeitä sukulaisille. Kaksi valokuvaraamia on jäänyt muistoksi, mitkä isä teki Pitkässäniemessä. Ei hän oikein puutöitä tehnyt, mutta kuitenkin luudat ja sellaiset. Mutta Reino paremminkin teki, samoin Kauko mm. opistoaikana pöytiä, kirjoituspöytiä ja muita. Niitä oli kotonakin.

Oskari Torpon tekemä valokuvaraami.

Oskari jäi jopa läheisilleen melko vieraaksi koska päivät täyttyivät työnteosta, eikä Oskari ollut kovin puhelias. Kun kahvetta oli juotu kamarissa vieraiden kanssa, hän ei jäänyt keskustelemaan. Vanhemmiten hänen heikko kuulonsa vaikeutti kanssakäymistä. Pojat sen sijaan olivat seuraihmisiä, varsinkin Kauko, joka kutsui ystäviä syntymä- ja nimipäiville.

Kirjoitus on julkaistu alun perin kirjassa nimeltä Toisen polven Torpolaiset.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s