Muistitietoja Vihtori ja Elina Torposta

Kirjoittanut Marjatta Soukka vuonna 1987. Kirjoitusta täydennetty Hilkka Rauhalan kertomalla toukokuussa 2020.

Isoisästäni Vihtorista (26.8.1868–26.6.1923) ei minulla ole muistikuvia. Olinhan vasta alle vuoden vanha hänen kuollessaan. Mielikuvani perustuvat “Mamman”, isoäitini Elina Sofian o.s. Ollilan (19.8.1869–15.7.1948) kertomuksiin miehestään ja elämästään. Myöhemmät muistot perustuvat jo omiin havaintoihini ja kokemuksiini.

Mamma kertoili mielellään elämästään Vihtorin rinnalla. Yhteisestä taipaleesta lienee jäänyt onnellisia muistoja. Vihtori ja Elina Sofia tapasivat toisensa Keikyässä Elinan ollessa vierailulla Viikarin sukulaistalossa. Elina oli kotoisin Hämeenkyrön Kierikkalasta ja toimi kotikuntansa kunnalliskodin johtajattarena. Heidät vihittiin 22.12.1895, ja he muuttivat Tampereelle.

Molemmat olivat säästäväisiä, ahkeria ja yrittäjähenkisiä. Säästöt pantiin yhteen ja alettiin rakentaa omaa taloa tontille Kaivokatu 13 Tammelan kaupunginosassa. Talon tontti oli ostettu Vihtorin ja Elinan kihlajaismatkalla, ja talo rakennettiin sitten Vihtorin toimesta. Kummankin kotimetsistä saatiin suurin osa rakennuspuista. Talo valmistui ja sen ajan olosuhteissa se oli lähes komea. Pidempi sivu oli Osmonmäen puolella, Ainonkadulla.  Oman asunnon lisäksi voitiin päärakennuksesta vuokrata asunto kuudelle perheelle ja piharakennuksesta neljälle. Talon sisäpihassa, keskellä oli talli ja navetta, jossa oli pari kolme hevosta ja lehmää, kuttuja ja sikoja sekä siipikarjaa.

Vihtori ajoi rahtia hevosella. Hevosille riitti ajoja. Vihtorin lisäksi oli työssä pari muuta miestä. Elina piti lehmiä, jotka laidunsivat kaupungilta vuokratulla mäellä, jossa nykyään sijaitsee Kalevan kirkko. Lehmien pitäminenkin oli järkevää. Maitotinkiläisiä oli asukkaina omassa talossa. Kelloseppä Lauri Riuttu oli kertomansa mukaan nuorena poikana paimentanut siellä “Torpon mamman lehmiä”, mistä hän kertoi Hilkalle eräässä Rotarien tilaisuudessa, kun sattuivat istumaan vierekkäin. Pihassa oli kaivo, josta kampea vääntämällä saatiin ämpärillä vesi. Hilkalle oli jäänyt muistikuva lapsuudesta, miten hän istui kaivolla lempihame päällään. Hame oli väriltään vaalean vihreä, mutta siinä oli omenankukkia ja vaaleaa keltaista. Vieläkin tämä hame tulee hänellä uniin. Se oli niin mieluisa.

Hieman pelottavampi muistikuva oli ulkovessasta. Se oli rakennettu tallin päälle, 2. kerrokseen. Sinne kiivettiin korkeita rappusia ensin aidatulle verannalle, missä kullakin perheellä oli oma ovi ja istuin sisällä. Erityisen pelottavaa oli katsoa vessan reiästä alas, sillä ruumaan oli pitkä pudotus. Lapsille kerrottiin, että jos katsoo vessan reistä alas, tulee ”näärännäppi” silmään. Ulkovessaan ei halunnut mennä kuin viimeisessä hädässä.

Pariskunta oli asuttanut kulmahuoneistoa. Nyt Mamma asui sitä yksin. Vuonna 1922 Fanny ja Viljo olivat naimisiin mentyään muuttaneet naapurihuoneistoon, talon pitkälle sivulle. Sisäpihan puolella oli pitkä, yhteinen sisäkuisti, josta päästiin molempiin asuntoihin. Myöhemmin Fannyn ja Viljon asunnossa asui pitkään vuokralla Aino Valli äitinsä kanssa.

Kaivokadun puolella oli portti, jonka toisella puolella talo vielä jatkui. Pienet raput johtivat sisäpihalta tuulikaapin läpi 3–4 perheen yhteiskeittiöön. Keittiöstä asukkaat pääsivät omaan huoneeseensa. Ison hellan molemmin puolin oli tulipesiä ja puuvarastoja. Kullekin perheelle omansa. Keittiön toisella puolella oli jokaisella myös oma tiskipöytä. Hilkka muistaa käyneensä kerran yhdessä asunnoista. Huoneessa oli ikkuna sisäpihalle päin. Asukas oli Fannyn ja Viljon tuttava, ja tästä syystä oli Hilkkakin kutsuttu muiden mukana viettämään syntymäpäiviä. Muut asukkaat jäivät tuntemattomiksi. Tämän yhteiskeittiörakennuksesta jatkeena oli talo, jonka sisäpihalla oli ainakin kolme tuulikaapin tapaista kuistia. Niissä oli yhteensä kuusi asuntoa siten, että yhdestä kuistista pääsi kahteen asuntoon.

Kaivokatu 13 Osmonmäeltä kuvattuna – kulmatalo vasemmalla, kadun päässä. Kuva: Tampereen kaupunginarkisto.
Tampereen sukuhaaran perhe noin vuonna 1910, Vihtori ja Elina Torpo sekä Viljo-poika.

Maanviljelys- ja laidunmaa vuokrattiin kaupungilta mm. nykyisen Kalevan kirkon mäki. Mainittakoon, että Tammelan kaupunginosa ei tuolloin ollut vielä täyteen rakennettu, ja Tammelan torikin oli perunamaana. Näillä Tammelan vainioilla kasvatettiin viljaa, heinää ja juurikasveja – riittävästi kotitarpeeksi ja vähän myytäväksikin.

Elina-emäntä sai avukseen pari maalta tullutta tyttöä. Oman tehtaantyönsä lisäksi he tekivät navetan aamu- ja ilta-askareita. Järjestelmä toimi hyvin, ja tytöt saivat työstään vapaan asunnon ja täyden ylöspidon.

Vihtorin ja Elinan lapset, vasemmalla Viljo Vihtori ja oikealla Lempi Elina.

Esikoinen Lempi Elina syntyi 3.12.1899, mutta kuoli jo noin 3-vuotiaana 5.11.1902. Pari sai vielä toisenkin lapsen. Isäni Viljo Viktor syntyi 31.1.1904. Pienestä pitäen hän oli mukana vanhempiensa arkisissa puuhissa ja oppi näin työn ja ahkeruuden merkityksen elämälle.

Raskaasta työstä huolimatta riitti Vihtorille ja Elinalle aikaa harrastuksiinkin. He olivat innolla mukana Raittiusseura Taiston toiminnassa ja kanssakäyminen sukulaisten ja ystävien kesken oli vilkasta.

Valokuva vuodelta 1915, jolloin Elina ja Vihtori toimivat Raittiusyhdistys Liitossa Tampereella. Kuva yhdistyksen kesäisestä veneretkestä, jossa keskellä yhdistyksen perustajajäsen Lambert Leopold Koivulehto.
Vihtori ja Elina Torpo Hopeahääpäivänä 22.12.1920

Vuosi Viljo-pojan häiden jälkeen Vihtori­pappa kuoli, vain 54-vuotiaana. Pappa oli sopuisa ja auttavainen ihminen, jolla tuskin oli vihamiehiä, mutta ystäviä sen sijaan paljon. Leskeksi jäätyään Elina-mamma yritti vielä jatkaa taloudenpitoa entiseen tapaan, mutta joutui luopumaan pian maanviljelyksestä ja karjanpidosta. Sitä ei voinut jatkaa vieraan työvoiman varassa. Hän päätyi pitämään vuokralaisia ja huolehtimaan muista talon asioista. Jossain vaiheessa Mammalla alkoi ilmetä muistiongelmia siinä määrin, että naapurit alkoivat huolestua Mamman tulen käytöstä ja talon turvallisuudesta. Elämänsä loppuvuodet hän asuikin Viljo-poikansa luona Tampereen Tiilitehtaalla. Mamma kuoli 79-vuotiaana vuonna 1948.

Vihtorin ja Elina Sofian kodista Kaivokatu 13:ssa tuli Torpo-suvun jäsenille kohtauspaikka, jossa maaseudulla asuvat sukulaiset usein vierailivat, ja joka siten ylläpiti ja edisti aikanaan sukulaisten keskinäistä kanssakäymistä. Myöhemmin suvun kohtauspaikaksi muodostui Viljo Viktorin ja Fanny Aleksandran koti Tampereen Tiilitehtaalla, kun Elina oli muuttanut asumaan poikansa perheeseen.

Elina Torpon kirje Tuomaksen perheelle Turkuun

Tuomas ja Mandi Torpo tallettivat Turun kodissaan runsaasti Torpon sukua koskevaa materiaalia, josta yhtenä esimerkkinä on tämä kirje. Elina Torpo oli 65-vuotias kirjettä kirjoittaessaan. Kirjeessä esiintyvä Fanni (Fanny) on Viljo-pojan vaimo. Pojantytär Marjatta, tuleva Marjatta Soukka, oli tuohon aikaan 12-vuotias, ja pojanpoika Tauno 9-vuotias. Kirje on kirjoitettu Hilkan (pojantytär, Marjatan pikkusisko), myöhemmin Hilkka Rauhala, kastetilaisuuden jälkeen.

Tampereelta 1.12.1934

Tervehdin ystävyydellä ja kiitän viimeisestä. Piti jo ennenkin kirjoittaa, vaan näin vuoden vaihteessa on monta eri hommaa ja olin Fannin kanssa tehtaalla pyykillä, kun hänen palvelijansa on niin lapsimainen, ettei sen tule mitään pyykin pesusta. Oli hauska tavata kaikki lähimmät sukulaiset ja ystävät. Wäkisen väkeä en ole nähnyt moneen vuoteen. Tuntui niin oikein liikuttavalta, kun näin Wäkiset.

Tuhannet kiitokset kuvista, jotka olivat oikein hyvin onnistuneet. Minä vaan olen mennyt vikaan. En ole nuori enkä kaunis, vaan lohdutan sillä, että se liika loistava valo hämmensi minun muotoni.

Hämeenlinnan pappilassa on juhla 25. päivänä, pastori Lannettan vihkiäiset. Olette kai kutsuttu? Minulle tuli kutsu yhtaikaa valokuvain kanssa. Hän silloin on Heroisten kirkkoherra. 19. päivä on nimitys. Viime sunnuntaina hän oli saarnaamassa. Kovin seurakunta oli julkilausunut tyytyväisyytensä ja niin kaipa hän sinne pääsee, kun on ainut hakija. Marjatta kävi viime sunnuntaina Hämeenlinnan pappilassa ja kertoi siellä olevan hienoa ja komeata.

Täällä sataa lunta oikein hyvästi. Olen vähän väliä ollut luomassa lunta kadulla. Hauskaa se onkin, että tulee oikeat rekikelit. Minuakaan ei nyt pelota, kun Wiljon automiehet lupasivat tulla viemään uuden auton kanssa. Se on oikein komea. Se menee kuin patti kadulla. On ensimmäinen tämän vuoden mallia Tampereella.

Oletteko ollut terveinä ja on kai pojat pysyneet terveenä ja käyvät kai jo koulua? Marjatta kävi jo viime viikon ja Tauno aloitti eilen. Käyvät taas täällä päiväsellä. Noin se vain yksinäisen aika kuluu ja samaa toivon teillekin, että pitkät talvi-illat kuluisivat rattoisasti ja terveys on pääasia. Sanokaa Varmalle terveiset ja olkaa itse tervehditty. Hämeenlinnan pappilassa sitten tavataan. Voikaa oikein hyvin.

Toivoo Elina Torpo

Antto Lannetta (kirjeessä mainittu pastori ja Fannyn veli) ja Suometar os. Enqvist vihitty Hämeenlinnassa
Wäkiseläiset Tampereelta. Toivo Wäkinen perheineen olivat perhetuttavia.

Kirjoitus on julkaistu alun perin kirjassa nimeltä Toisen polven Torpolaiset.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s