Muistokirjoitus Hellin Kaarina Kunvik os. Torpo elämästä

Keikyässä Hilja ja Lauri Torpon perheeseen syntyi 23.10.1924 tytär, joka sai kasteessa nimen Hellin Kaarina. Kutsumanimeksi muotoutui sitten Kaarina. Tytär syntyi sisarussarjan neljäntenä, ja kaikkiaan Torpon sisarussarjaan syntyi seitsemän lasta; neljä tyttöä ja kolme poikaa.

Lauri ja Hilja Torpo lapsineen Kaarinan ristiäisissä
Hellin Kaarinan ristiäisissä kummien kanssa

Koti peltojen keskellä, hyvin hoidettu piha ja puutarha olivat Kaarinan lapsuudenmaisemaa. Sisarukset kasvoivat toistensa hyviksi ystäviksi ja ystävyys jatkui loppuelämään saakka.

Maalaistalon työntekoon opittiin jo nuorena. Kasvatukseen kuului, että työtä pitää tehdä kun on sen aika, mutta kyllä välillä rentouduttiinkin. Kaikenlainen urheilutoiminta ja talvella hiihtokilpailuihin osallistuminen kuului Torpon lasten eloon. ”Kilpailuaamuna sai pistää aamupuuron päälle niin paljon sokeria kuin halusi, muina aamuina ei lainkaan”.

Lauri ja Hilja Torpon kasvava lapsikatras
Kaarina Kunvik nuorena naisena

Sota-ajat vaikuttivat koko sisarussarjan elämään. Kaarina oli ensin pikkulotta ja myöhemmin lotta. Armeijalle leivottiin leipää ja kudottiin sukkia. Jo pelkästään vaatteiden ja kenkien hankinta vaati kekseliäisyyttä kun kerran kaikesta oli pulaa. Kaiken kaikkiaan Kaarina oli sitä sukupolvea, johon sota vaikutti pitkään, vaikkakin suurimmalta suru-uutiselta perhe välttyikin.

”Lapsuudessani ei ollut Tv:tä, silloin radio teki tuloaan niin kuin puhelinkin.”

Kaarina kävi Keikyässä kansakoulun ja jatkoi sitten opintojaan. Emäntäkoulun jälkeen hän kävi kotiteollisuusopiston ja sitten Kauhajoen kotitalousopiston valmistuen kotitalousteknikoksi.

Kerrottakoon, että kotitalousharjoittelijan työsarka oli kova. Vuoden harjoittelu, yksi päivä kuukaudessa vapaata, työpäivät jopa 17-tuntisia, viikonloppuisin hieman vähemmän. Kaarinan elämään ei kuulunut silloin eikä myöhemminkään minkäänlainen joutenolo sairauksia lukuun ottamatta.

Kotitalousteknikon koulutuksella työsarkaa riitti. Neuvontatyö sotien jälkeen opistoissa, yhdistyksissä ja tavallisissa kodeissa oli voimissaan. Maatalousseurat ja pienviljelijäyhdistykset naisosastoineen toimivat vilkkaasti. Kaarina toimi Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella ainakin Laitilasta Merikarvialle. Myös Porin kaupungin kotitalousopettajana Kaarina teki neuvontatyötään.

Näytelmäkursseilta Laitilassa v. 1948

Välimatkat olivat pitkiä, kuljettiin miten sattui kyytiä saamaan. Polkupyörällä Kaarina polki talosta toiseen kurjia pimeitä teitä. Kaarina on kertonut, että joskus illalla taloon tullessaan oli ankara nälkä. Jos ei ruokaa ymmärretty tarjota, ei Kaarina sitä kehdannut pyytää ja nälkäisenä meni nukkumaan.

Ruuanlaittokurssit 1948

Sitten Kaarinan työ toi hänet Pomarkkuun, elettiin kesää 1949 ja Ylisenjoen pienviljelijäyhdistyksen kesäkisoissa hän tapasi erään Väinö Kunvikin. Seurustelua kesti puolitoista vuotta, kunnes pari vihittiin Keikyässä 25.3.1951. Häät olivat isot ja talviset, lunta oli satanut paljon ja kulkuteiden auraaminen kovan työn takana. Ei tanssittu eikä morsiuskimppuja heitelty, mutta musiikkia kyllä oli ja tietysti runsaasti tarjottavaa.

Isällä oli ollut epäilyksensä miniän uudesta kotipaikasta, ”Nälkään te täällä kuolette”. Pellot olivat Keikyän lakeuksille tottuneelle pieniä, mutta komeat metsät herättivät kunnioitusta. Tilan elämää alettiin elää ja Kaarina hoiti mm. karjan tuottavaan lypsykuntoon.

Lapset syntyivät, ensin Raija-tytär ja sitten Heikki ja Pertti. Talo eli elämäänsä, lapset kävivät koulua, tottuivat puolestaan talon töihin. Toteutettiin isoja remontteja, piha ja kasvimaa kukoisti. Kun kerran talossa oli auto, päästiin myös matkailemaan Suomessa ja sukulaisissa.

Kolmikko Raija ja Väinö Kunvik sekä kettu 1953
Kaarina ja Väinö Kunvikin perhekuva 1963

Navettaa remontoitiin 60-luvun lopulla. Pertti-poika osallistui purkutöihin ja sairastui erittäin vakavasti. Keuhkokuume ja allergia veivät häntä aina Turkuun asti hoitoon. Lopulta perhe joutui ankaran valinnan eteen – joko karjanpito tai pojan terveys, jopa henki.

Karjasta luopumisen jälkeen Kaarina ei halunnut levätä laakereillaan. Hän teki jonkun aikaa haastattelutyötä, mutta muunlaisen työn teko omalla kotitilalla houkutti enemmän. Jostain syntyi ajatus lomamökkien vuokraamiseen.

”Väinö tuli ja ilmoitti, että oli tilannut kymmenen hirsimökkiä.”

Tätä ennen oli tietysti jouduttu laatimaan rantakaavat, hankkimaan rakennusluvat ja yleensäkin miettimään, että onko tässä mitään järkeä ja ”meneekö koko talo”. Ainakin osa Pomarkusta oli sitä mieltä.

Korpirämäkkä mökkikylä 1976 mainoskuvia

Tarmokkaasti Kaarina Korpirämäkän mökit ensin varusti ja sitten vuokrasi, siivosi ja huolehti. Ensimmäiset vuokralaiset, jotka tulivat Nokialta, säilyivät Kaarinan ystävinä kuolemaan saakka. Heidän poikansa oli oikeastaan lähes aikuisuuteen saakka kesäisin Kunviikissa Kaarinan hoivissa. Poikaa kasvatettiin kuin omaa.

Perheateria Kunvikeilla 1967
Väinö Kunvik lapsineen kesällä 1967

Näin kului reilut kymmenen vuotta, tullaan vuoteen 1982. Miniäkokelas Kustavista vaikutti siltä, että tilanhoito Pertti-pojan kanssa voisi siirtyä uusille yrittäjille. 1983 tehtiin sukupolvenvaihdos ja Kaarina ja Väinö, sekä Heikki muuttivat uuteen taloon järven rannalle lähelle vanhaa päärakennusta.

Kunvikin talo 1963

Tässä uudessa talossa piha ja puutarha alkoivat nopeasti kukoistamaan, marjapensaat kasvoivat, maakellari täyttyi säilykkeistä ja vieraita kestittiin, sekä sukulaisia että ystäviä. Siinä ohessa hoidettiin lapsenlapsia, sekä Helsingistä tulleita että uuden isäntäparin jälkikasvua.

Elämä soljui tasaisesti, ulkomaillakin käytiin. Väinö ja Kaarina osallistuivat erilaisiin toimintoihin, kuten Lions club ja yrittäjät. Kaarina toimi vuosia maa- ja kotitalousnaisissa, sekä paikallisesti että piirikeskuksen johtokunnassa. Lotta-taustansa myötä myös veteraanitoiminta tuli myöhemmin läheiseksi.

Väinö menehtyi 1995 ja Kaarina jäi yksin Heikki-poikansa kanssa. Vuodet kuluivat, Kaarinalla oli auto käytössään ja hän ajoi ainakin kylille ystävien luo ja eri tilaisuuksiin. Tultiin vuoteen 2010, Heikki sairastui ja lyhyen kamppailun jälkeen kuoli samana vuonna.

Heikki ja Kaarina olivat jo aikaisemmin ostaneet rivitalokaksion Pomarkun keskustasta. Siellä ei paljon oleiltu, Kaarina talvisin kävi siellä muutamina päivinä. Heikin kuoleman jälkeen Kaarina muutti pysyvästi kylälle vuonna 2011. Siellä hän asui kuolemaansa asti 7.10.2019.

Paljon sielläkin kävi vieraita, ystäviä ja sukulaisia. Aluksi kulku oli helppoa mutta vaikeutui vuosien myötä.

Lauri ja Hilja Torpon lapset kesällä 1976

Naapurit, ystävät, sukulaiset ja lähiomaiset jäivät kaipaamaan ihmistä, jonka luo oli helppo mennä. Aina kuuli sanat ”Nyt kyllä keitetään kahvit.”

Kirjoittanut Johanna Kunvik

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s